keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pääsiäisperinteitä

Voi kun tää arpajaisjuttu onkin ollut kivaa! Sen toki arvasin, että kirjautuneiden lukijoiden määrä kasvaa, mikä tietty on hauskaa. Mutta sitä en ollut hoksannut, että sen kautta, että muut blogit linkittävät minun arpajaisia omiin blogeihinsa, monet tosiaan löytävät tänne. Sellaiset, ketkä eivät ole tienneet blogistani mitään. Oonhan minä itsekin löytänyt monta blogia linkkien kautta, mutta en vain tullut ajatelleeksi että se toimisi toisinkinpäin. :) Mutta ihanaa kun olette osallistuneet noin suurin joukoin! Ja jos joku ei tiedä mistä nyt puhun, niin

Olen tässä miettinyt, miten hassuja perinteet ovat. Pääsiäisenä aletaan viljellä ruohoa sisällä, vappuna laitetaan roikkumaan narua joka on mennyt kiemuralle, jouluna kannetaan kokonainen puu sisään, ja loppiaisena taas ulos.  Juhannuksena toinen puu portin pieleen, ja vähän isompaan puukasaan heitetään palava tulitikku. Samat jutut vuodesta toiseen. Ja silti ne aina muka tulevat niin yllättäen, ja ovat aina yhtä piristäviä ja hauskoja! En edes tiedä mistä mikäkin perinne juontaa juurensa, mutta aina niitä on silti kiva noudattaa. 

Meilläkin on siis jälleen laitettu ruohot kasvamaan ja munia koristeltu. Pääsiäiskukaksi en tänä vuonna ostanutkaan perinteistä keltaista narsissia, vaan tykästyin vaaleampaan perunanarsissiin. Myyjä varoitteli, että siinä on sitten voimakas tuoksu, ja on kyllä tosiaan! Mutta kaunis se on. :)


Lasten kanssa meinasin lähteä maalaamaan ihan oikeita kananmunia, mutta sitten tulin toisiin aatoksiin. Siitä ei olisi varmaan munakasta kummempaa syntynyt. Kaupasta löysin styrox-munia ja niitä me sitten maalattiin sormiväreillä. Se sujui hyvin ja maalisotkut oli helppo pestä pois!




Huomenna vielä tiukka opiskelupäivä, ja sitten alkaa loma. Pitäisi alkaa tehdä vähän pääsiäismenu-suunnitelmia sukulaisia varten, mutta ei oikein lanttu leikkaa. Haluaako joku jakaa oman pääsiäisperinnereseptinsä? :P

8 kommenttia:

  1. Minäkin innostuin niin näistä arvonnoista! Tosi mukaansatempaavaa :D
    Onpa kaunis perunanarsissi! Ja kiva idea maalata munia :).
    Me suunnataan Etelä-pohjanmaalle pääsiäisen viettoon ja siellä mennään kokolle! Muuta perinnettä ei nyt tule mieleen, varsinkaan reseptin muodos... Hyvää pääsiäistä teidän sakille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Luinkin jo blogistasi, että teilläkin oli kiva pääsiäinen. :)

      Poista
  2. Oli ihana nähdä teitä pitkästä aikaa! Ihan oikeasti voisi yrittää jotain kyläreissua tehdä ton hauvan kanssa:) kuullaan!

    VastaaPoista
  3. Mulla on myös perunanarsissi ja tosi kaunis on, ja haiseva :D
    Aurinkoisia ja rentoja päiviä perheen kanssa!

    VastaaPoista
  4. Kaunis tuo perunanarsissi. Enpä ole moista ennen nähnytkään! Ihanan hempeitä munia olette maalanneet. :) Oikein hyvää pääsiäistä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä toivotus myöhästyy nyt pahan kerran, mutta samoin teille! Tai ainakin oikein hyvää pääsiäisen jälkeen alkanutta arkea, ja pikaista vauvansyntymää! <3

      Poista