keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Semisti merelliset synttärikekkerit

 
 

Ajatella, ei juhlista ole kuin sellanen kuukausi aikaa, silloin oltiin mekot päällä ilman sukkahousuja ulkona ja lämpöä piisasi! Nyt olen potemassa syysflunssaa sohvan pohjalla. Pari päivää sitkuttelin kipeänä töissä kunnes tajusin, että maailman mahdollinen kaatuminen minun poissaoloni vuoksi ei oikeastaan haittaa, ja jäin kotiin. Viisas päätös. Nyt voin ehkä parantuakin joskus. Ja suureksi yllätyksekseni maailma ei vaikuta tänään kaatuneen. ;) Oma henkilökohtainen maailmani sen sijaan voi kaatua sitten kun palaan töihin, koska rästitöiden määrä on varmasti huikea. Mut sitä ei surra vielä. :)

Me juhlittiin löyhästi, kovin löyhästi, meriteemalla. :) Tein meriaiheisia helmisimpukka-pikkuleipiä ja meritähtiä, ja delffiinejä. Kakun koristelussa tuli taas kova kiire, joten sitä en ehtinyt loppuun asti viilaamaan, mutta meren asukit kakkuakin koristi. Niin ja pitihän mun askarrella katosta roikkumaan meduusoja ja kaikkea- en todellakaan ehtinyt. Kun ensimmäiset vieraat saapuivat, oli puolet meidän perheestä vielä suihkussa, toinen lapsi nukkui autossa ja toinen oli alasti. :) Onneksi ekat saapuneet oli mun siskot, joista toinen alkoi leikellä leivänpäällisiä ja toinen pukea lapsia. Lisäksi tarjolla oli kakkujen ja aikuisten makuun olevien juttujen lisäksi suolakaloja ja simpukka-suklaita. Nii ja simpukankuoria koristuksina. Meriteema oli sit siinä. :) Tein myös elämäni ekat pompomit koristamaan ikkunoita, ihan vaan siksi että arvelin sen olevan jollakin tavalla mukavaa puuhaa, kun kaikki tuntuu niitä vuodesta toiseen tekevän. Ja totta se oli; niitä oli ihan oikeasti helppo tehdä ja se oli kivaa! Muutama pom-pom syntyi aina iltaisin kun tyhjensin päätäni tv:n ääressä ja askartelin siinä samalla.

Voi että miten noi on jo isoja lapsia! Varsinkin poika. Sen kanssa voi jo ihan oikeasti keskustella vaikka mitä. Puhutaan kaikenlaisista tärkeistä asioista ja käydään läpi milloin mitäkin. Viimeisimpänä teemana on ollut kivekset- tuiki tärkeät kapistukset ovat nekin, olen oppinut ymmärtämään vaikka nainen olenkin. Läpi ollaan käyty myös planeetat, mehiläisten asumisolot, vauvojen syntyminen, ja vaikka sun mitä. Kaikki tekniikkaan liittyvät kyselytunnit vyörytän surutta miehen hoidettavaksi- niin ja ne kivespussiasiat. Mutta muuten tässä joutuu itsekin oleen ihan skarppina, että muistaa mikä planeetta olikaan lähimpänä maata ja montako rengasta sillä Saturnuksella olikaan. Näistä jutuista mä en niin lämpene, mutta odotan innolla sitä aikaa kun poika (ehkä, toivottavasti) alkaa kysellä menneistä tapahtumista ja historiasta. Siitä mäkin innostun!

Ja tytön kanssa puhutaan prinsessajuttuja. Ilman aika monia kirjaimia (piitetta), mutta kumminkin. <3

Nyt täytyy taas alkaa levätä. Hyvää matkaa meille kaikille kohti viikonloppua! Olkoon se vähänuhainen itse kullakin!

12 kommenttia:

  1. Kyllä hymyilytti lukea tätä tekstiä :D Prinsessat on tapetilla täälläkin (kivespussit onneksi ei) ja syysflunssa... Joten paranemisterveisiä kohtalotoverilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, paranemisia sinnekin!! Se on muuten jännä juttu miten totaalisesti noi prinsessat valtaa pienten tyttöjen mielen. Niin suloista! :) Ja ihan ilman mitään aivopesua alkoi täällä toi prinsessatouhu, vaikka lähinnä autot ja "poikien" leikit oli meillä mallina tytölle.

      Poista
  2. :D Kyllähän tuossa on meriteemaa jo ihan kunnialla! Muistaakseni pilttinä kerran toivoin teemasynttäreitä (prinsessa tjsp) ja sellaiset niistä tulikin, tosin ainoa teemaan liittyvä asia oli kakku. Myrkyn vihreällä ja marjapuuron punaisella marsipaanilla päällystetty linna, joka oli niin pelottava ettei kukaan kavereista uskaltanut maistaa. Selkeät teemajuhlat. Teillä on jo marinea poikineen! Mistä kaikista aiheista sitä voikaan keskustella.. taitaa isoveli Google olla äitienkin hyvä ystävä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuiskelo pisti parastaan! :D Nää teemabileet ei tainnu olla niin iso juttu vielä 80-luvulla. Mulla ei ainakaan koskaan ollut mitään teemaa synttäreillä, tosin en kyllä osannu sellasta kaivatakaan. Se oli huippua kun juhlapöydässä oli iso kaali johon oli hammastikuilla tökitty lihapullia ja nakkeja, kermakakku jonka välissä oli banaania ja koristeena aina persikkaa, ja Hot Rodeja ja popkorneja tietty. :P Niin ja kokista.

      Poista
  3. Omnomnom mitä herkkuja! Tulee himo :) ja mun mielestä toi on jo ihan rehellisesti tehty meriteema, siis tosi hienoja juttuja teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mut kaikki merelliset koristeet mitä mun sielun silmissä oli näkyvillä jäi puuttuun, tosin sehän ei haitannut ketään muuta kuin mua. :D

      Poista
  4. Onnea teidän sankareille! Monenmoista herkkua olet jaksanut leipoa ja todellakin meriteema enemmän kuin kiitettävästi esillä! Itse en ole vielä noita pompomeja ikinä tehnyt, mutta ehkä jo seuraaviin juhliin on pakko, kun kerta kaikki muutkin :D Ihania nuo äiti-tytär -kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, ne on nopeita ja kivoja ja halpoja koristeita. :) Teidän talo muuten näytti upeelta! En vaan tullu sun blogiin silloin lukiessa kommentoineeksi.

      Poista
  5. Mä en tule pääsemään yli siitä, että en ollut paikalla! Paranemisia! Oman 2-viikon lunssakokemuksen jälkeen suosittelen lepoa jo niin varhain ku mahdollista! Pienten ihmisten kanssa keskustelut on kyllä parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut vielä on vuosia jäljellä! :)

      Poista
  6. Ihana postaus ja kuvapläjäys <3 ja nautin edelleen suuresti lukea sun juttuja! Sä vain osaat ton kirjoittamispuolen niin hyvin :D
    Parenemista sinne!

    VastaaPoista